Olipa kerran puu, joka oli etuoikeutettu puu, koska se oli saanut syntyä suomalaisen metsänomistajan puuksi. Ja toisin kuin muunmaalaiset kollegansa, jotka kuuluivat hyvin isoon metsään, se oli omistajansa lähes ainoa puu – melkein koko metsä.
Se oli etuoikeutettu senkin takia, että suomalainen metsänhoitolaki takasi sille paljon paremman elämän kuin lajitovereille esimerkiksi naapuri Venäjällä. Omistajan piti laittaa kaiken rahansa ja tarmonsa puun hoitamiseen. Ja koska omistaja oli saanut puun perinnöksi isältään, se muutenkin hoivasi puuta suurella rakkaudella ja rahalla. Ainoa puu kun oli.
Joskus vuosien varrella puun hyvinvointi oli hieman uhattuna, mutta sitten tuli etelästä iso joukko ystävällisiä nuoria, jotka halailivat puuta päiväkausia kettinkeihin sidottuna. Se tuntui ihanalta ja isäntäkin oli paljon kiltimpi sen jälkeen.
Kun puu sitten tuli siihen ikään, että sen on aika täyttää velvollisuutensa ja lähteä jalostumaan, sen tuli korjaamaan metsuri, joka kaikkine lakisääteisine taukoineen tienasi kahdeksan tunnin työpäivästään noin kymmenen kertaa enemmän kuin kollega Etelä-Amerikassa 12 tunnin työpäivästään. Onneksi työn tekeminen oli turvattu monen sadan euron erilaisilla suojavarusteilla ja –vaatteilla. Siinä sitä oli puunkin turvallista aloittaa matkansa kohti suurta ja tuntematonta.
Korjaamisen jälkeen puu kuljetettiin hellävaraisesti taimikkoa vähän polkevalla luomumetsäkoneella tien varteen. Kone oli paljon tavallista kalliimpi, mutta maailman ekologisin kaikilla mittareilla. Ja olihan se puusta hauskaa, kun koneen kuljettajakin viihtyi tietokoneensa kanssa näpräillen ja hifi-tason stereoitaan kuunnellen ohjaamossaan.
Tien varressa puulla olikin sitten edessä pitkä odotus. Puun omistaja halusi näet saada ainokaisesta puustaan parhaan mahdollisen hinnan ja niinpä hän käytti monta pekkaspäivää kilpailuttaakseen kaikki mahdolliset ja mahdottomat puunostajat. Pitkän ja perusteellisen kilpailutusprosessin jälkeen puu huomasikin, että puupulassa hänet ostettiin kalliilla huomattavaan ylihintaan. Tästä kyllä isäpuukin olisi ollut ylpeä.
Pitkän odotuksen jälkeen puuta tuli hakemaan tukkirekka. Järeä mutta kallis peli, joka oli tehty nimenomaan pohjoisen arktisia olosuhteita varten. Vaikka sillä ajettiinkin ainoastaan tukkeja sadan kilometrin päähän tehtaalle, siinä oli varmuuden vuoksi jatkettu hytti, jossa on täydellinen yksiö asumista varten – eihän sitä koskaan tiedä. Auto oli vielä kauniskin, kun tunnettu autotaidemaalari Simo Riikonen oli maalannut siihen arktisen pohjoisen maiseman koko komeudessaan. Lisävaloista katolla piti hieman tinkiä siksi, että kuljetusfirman poika sai uuden neliveto Subarun seuraavaa Neste rallia varten. Ja pappa betalar, luonnollisesti. Puu on hyvin tyytyväinen saamaansa kyytiin.
Paperitehtaassa paperityöntekijät jo odottelevatkin 2000 euron valvomotuoleissaan. Raukean onnellisina, kun uusi tupo-kierros toi reilun korotuksen palkkoihin. Enää ei ole kunnan terveyskeskuslääkärilläkään paljoa varaa kettuilla palkoista. Puu ei ymmärtänytkään miten hienon lopun se tulisi kohtaamaan, kun selluloosaortopedit valkoisissa takeissaan ohjaisivat sen huipputeknologiseen tuotantoprosessiin. Uutta tehdasta oli käynyt ihmettelemässä delegaatiot ympäri maailmaa. Kunnanjohtaja oli saanut ylpeänä kehuskella, että tämä maailman nykyaikaisin tehdas tänne periferiaan ei olisi ollut mahdollista rakentaa ilman valtion huomattavaa tukea. Puu oli onnellinen, kun oli syntynyt niin hienoon valtioon.
Vaikka puu ei oikein ymmärtänytkään, mitä reinkarnaatio tarkoittaa, se oli kuullut, että eräänä päivänä se syntyisi uudelleen hienona paperina. Paperina, josta tehtäisiin upeita muotilehtiä, joita lukisi jopa Michelle Obama. Niinpä puu oli valtavan ylpeä, kun sitä sitten eräänä päivänä kuljetettiin paperirullana varastoon. Niin hieno ja kiiltävä pinta, ja edessä olisi pitkä ja jännittävä matka maailman ääriin. Varasto oli upea halli, jonka tasalämpöisyydestä ja pölyttömyydestä kalliolaisen opiskelijan yksiö olisi ollut kateudesta vihreä. Siellä kelpasi odotella matkaa.
Ja kyllä sitä odotusta piisasikin. Puolen vuoden kuluttua puu oli niin huolissaan, että rupesi kyselemään vanhempien rullien puilta, mikä mahtaa olla hätänä, kun ei pääsekään matkalle. Vanhin kaksi vuotta sitten korjattu oli kuullut huhun, mikä huolestutti kaikkia. Amerikan aikakauslehdet on kuulemma ruvettu painamaan brasilialaiselle paperille. Kaikki puut hämmästelivät yhdessä: miksi ihmeessä, heidäthän oli kasvatettu, korjattu ja jalostettu maailman parhaiten. Siitä huolimatta puun kurjaksi kohtaloksi tuli homehtua varastoon, koska varaston ylläpitäminen lopetettiin tehtaan sulkemisen jälkeen.
Vielä hetken ennen maatumistaan puu ihmetteli, miksi ihmeessä amerikkalaiset eivät valinneet häntä, vaikka hänet oli jalostettu suurella rahalla ja rakkaudella.
Sen pituinen se.
PS. Tarina on satu eli sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
PPS. Ja oikeasti tarinalla olisi onnellinen loppu, kun suomalainen myynti-insinööri onnistuu taitavalla markkinoinnillaan ja ylivertaisella kaupallisuudellaan saamaan puusta paljon kilpailijaa korkeamman hinnan.
