Paska tyyppi

Nyt, kun olemme taas kaksien vaalien verran hikipäässä jakaneet rahaa milloin mihinkin, olisi varmaan aika miettiä, miten se kaikki jaettu raha ansaitaan. Vai luuleeko joku, että ministeriöiden takapihoilla poliittiset avustajat kulkevat korit lanteillaan puista rahaa poimien? Valtio ei varsinaisesti tienaa mitään, se vaan kerää ja jakaa rahaa. Eläkkeinä, tukina ja muina tulonsiirtoina jaettavan rahan on siis jonkun yksityisen, vaikka sinun, tienattava jostakin. Tässä olemme neljän ison haasteen edessä.

Ensinnäkin, meidän tulevaisuutemme sosiaalinen turva lapsilisistä eläkkeisiin on rakennettu tasaisen ja hyvän kasvun odotuksen pohjalle. Kasvu on hyvinvointiyhteiskuntamme olemassaolon polttoaine, jota ilman se ei nykyisellä rakenteellaan toimi. Nyt virallisetkin ennusteet arvioivat lähivuosien kasvun olevan huomattavasti aikaisempaa pienempää ja tänä vuonna mentäneen miinukselle.

Ilman menneiden lihavien vuosien tasoa olevaa kasvua, meille syntyy koko ajan yhä suurempi vaje maksaa esimerkiksi suunniteltuja eläkkeitä tulevaisuudessa.

Toiseksi Suomesta on perinteisestä teollisuudesta hävinnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 100.000 työpaikkaa. Nokia yskii, metsäteollisuus investoi Suomen ulkopuolelle ja monet perinteisesti vahvat yritykset on myyty ulkomaille, esimerkkinä iso telakat. Suomalaiset yritykset työllistävät jo enemmän ulkomailla kuin Suomessa, ja kehitys jatkuu samanlaisena.

Toivo uusista työpaikoista on yhä enemmän uusien toimialojen, uusien yrityksien ja pk-sektorin kontolla.

Kolmanneksi huoltosuhteemme huononee dramaattisesti. Tilastokeskuksen tekemien väestöennusteiden mukaan työikäisten määrä ei Suomessa juurikaan muutu vuoteen 2060 mennessä, kun taas samaan aikaan eläkeläisten määrä kaksinkertaistuu. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkemaksut tulevat nousemaan yli 30%, kun yksi työssäkäyvä joutuu elättämään kahta eläkkeellä olevaa tai tuilla elävää. Brutaalia aritmetiikka.

Hyvinvointivaltion aikana päätettyjen eläke-etujen maksamiseen ja nykyisen kaltaisen sosiaaliturvan ylläpitämiseen ei tulevaisuudessa yksinkertaisesti ole enää resursseja.

Neljänneksi meidän julkisen sektorin toiminnan tehokkuuden pitää nousta rajusti. Julkisen sektorin menot ovat kasvaneet viimeiset kymmenen vuotta 4,5% vuodessa samaan aikaan, kun talouskasvu on ollut yksikön pienempi eli 3,5% vuodessa. Meillä on 800.000 työntekijän massiivinen julkisen tuotannon armeija, jonka jo valmiiksi kehno tehokkuus sen kun vaan huononee tuoreen raamisopimuksenkin vuoksi. Me olemme jo nyt noin 10% perässä tuottavuudessa verrattuna esimerkiksi Saksaan tai Hollantiin.

Niin, ja oikeastaan on vielä viides iso haaste, joka liittyy edelliseen: koti- ja ulkomaisten investointien vähäisyys. Meidän pitää ehdottomasti pystyä houkuttelemaan Suomeen ulkomaisia investoijia. Sen lisäksi meidän pitää käyttää valtion olemassa olevia pääomia tuottaviin investointeihin, eikä tehdä enempää syömävelkaa. Asiaa entisestään vaikeuttaa se, että valtaosalle poliitikoista palvelutuotannon järkeistäminen tuntuu olevan pelkästään ideologinen kysymys, mitä vielä vahvistetaan pelottelemalla amerikkalaisella riistokapitalismilla.

Tarvitsemme merkittävästi lisää investointeja. Miten me houkuttelemme ulkomaisia investoijia Suomeen? Millä tavalla parannamme julkisen sektorin tehokkuutta niin, että voisimme investoida velkarahamme tuottaviin hankkeisiin sen sijaan, että ylläpidämme sillä tehotonta julkista taloutta?

Kasvua tarvitaan, mutta sen välttämätön edellytys on uusien työpaikkojen syntyminen.

Uusien työpaikkojen syntymiseen tarvitaan uutta yrittäjyyttä ja uusia innovaatioita.

Joiden toimintaan pitää investoida yhteiskunnankin varoja yksityisten sijoittajien puutteessa.

Yrityksien ja työntekijöiden verotaakkaa pitää pienentää tehostamalla julkisen sektorin toimintaa ja karsimalla eläke- ja tukijärjestelmien epärealistisia rakenteita.

Ilman näitä toimenpiteitä emme pysty säilyttämään hyvinvointimalliamme ja näistäkin huolimatta joudumme tinkimään eduistamme. Tämä on AAA+ -tärkeä asia, jonka hoitamattomuudesta voi tulla BBB- tason ongelma.

Miksi näistä ei sitten puhuta?

Eduskuntavaalien aikana puhuttiin eurooppa-mörköstä, monikulttuurisuudesta, homoavioliitosta, Natosta ja ruotsin kielen asemasta.

Viime kesän EU-keskustelun aikana puhuttiin eurooppa-mörköstä, monikulttuurisuudesta, homoavioliitosta, Natosta ja ruotsin kielen asemasta.

Nyt presidentin vaalien aikaan puhutaan eurooppa-mörköstä, monikulttuurisuudesta, homoavioliitosta, Natosta ja ruotsin kielen asemasta.

Veikkaan, että syksyn kunnallisvaalien aikaan puhutaan eurooppa-mörköstä, monikulttuurisuudesta, homoavioliitosta, Natosta ja ruotsin kielen asemasta.

Menen perjantaina tapaamaan pankinjohtajaani. Ajattelin puhua hänelle eurooppa-mörköstä, monikulttuurisuudesta, homoavioliitosta, Natosta ja ruotsin kielen asemasta. Pelkään pahoin, että hän haluaa kuulla, miten minä aion selvitä veloistani ja pärjätä tulevaisuudessa. Paska tyyppi.

Guggenheim yms. - kenellä on vastuu?

Meillä on yhteiskunnallinen perinne, joka perustuu hyvinvoinnin nopean kasvun vuosiin: vastuulla on paljon antajia, mutta vähän ottajia. Ja lopuksi kaiken aina maksaa tavallinen veronmaksaja, joka sitten lopulta kokee tulleensa petetyksi. Kun pettymys purkautuu, se tulkitaan valittamiseksi tai ymmärtämättömyydeksi. Kun todellisuus ei vastaa lupausta, niin onko tyhmää olla tyytymätön?

Esimerkki tästä tullee olemaan Guggenheim-hanke. Ensin ulkopuoliset konsultit tekevät kahdella miljoonalla selvityksen, jonka Helsingin kuvausta ja filosofiaa käsitelleen sisällöllisen osuuden (joka kattoi 90% selvityksestä) olisi voinut tehdä kuka tahansa helsinkiläinen yläasteella oleva koululainen vuoden vapaalipuista elokuviin.

Investoinnin lopputulos 140 M€ (+ 14 M€ käyttökuluja vuodessa) on paljon, mutta sekin tuntuu epärealistiselta budjetilta, varsinkin kun suunnitelma ei esitä minkäänlaista budjettia, jonka kukaan omia rahojaan käyttävä pääomasijoittaja voisi koskaan hyväksyä. Koko liiketoimintasuunnitelma on tehty Guggenheimille ja muille amerikkalaisille päättäjille, eikä Suomen ja Helsingin päätöksenteon tarvetta varten. Suunnitelma on kaikkea muuta kuin liiketoimintasuunnitelma.

Siitä huolimatta monet päättäjät tanssivat iloisina nuotion ympärillä, kun vihdoin kulttuuri saapuu ähtäriinkin. Miksi? Siksi, koska heillä ei ole mitään vastuuta, vain visioita ja omia mielitekoja.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoi jotenkin niin, että helsinkiläisen veronmaksajan ei tarvitse olla huolissaan, jos hankkeen taloudelliset laskelmat menevät pieleen, Helsinki hoitaa silloin asian? Häh, mistä Helsinki saa rahansa? Suoraan tai välillisesti veronmaksajilta. Mutta jos tämä menee mönkään, mikä on Pajusen vastuu? Ei mikään. Mikä on muiden kannattajien yksilövastuu? Ei mitään. Jos esimerkiksi tämä Guggenheim on niin kannattava investointi, niin miksi ihmeessä amerikkalaiset pääoman tuoton ja bisneksen hyper-osaajat sitten haluavat lahjoittaa kaikki tuotot Suomelle?

Sama tilanne on ollut monessa muussakin: VR:n lippu-uudistus ja monet muut mokat viime vuosien aikana. Millä tavalla ja kuka on joutunut vastuuseen niistä? Tai Fortumin huono varautuminen verkon toimintaan ja selittely tilanteen vuoksi hintojen edelleen korotuksina?

HS:n hankkimien tietojen perusteella Fortumin investoinneista 2010 on ainoastaan 5,6% kohdistunut sähkön tuotantoon Pohjoismaissa, ei siis edes pelkästään Suomessa. Samaan aikaan Fortumin tulos ennen veroja oli 1,6 miljardia euroa – missä rahat ovat? Siitä huolimatta kukaan ei ota/joudu vastuuseen.

Jos Fortum olisi yksityinen, olisi hankalaa mutta mahdollista selittää laiminlyöntejä, mutta kun valtion omistus on yli 50%, niin missä on vastuu valtion yhtiöiden omistuksesta ja ohjauksesta? Ainakin vasemmiston pitäisi herätä tässä vaiheessa, mutta kun kaikki istuvat samassa veneessä... Kaikki politiikassa ovat yhtä suurta perhettä, joilla pääosalla vastuu äänestäjistä ja ideologiasta hautautuu ylikorostuneen konsensuksen ja huolen omasta poliittisesta tulevaisuudesta alle.

Eläminen ilman vastuuta on elämistä illuusiossa, jossa kuvittelee, että joku toinen varmaan kantaa vastuun. Kun asian/hankkeen jokainen jäsen ajattelee näin, niin kuka on se joku toinen? Juuri tätä asennetta me nyt podemme Euroopankin kriisissä, ja siitä huolimatta me itsekin teemme edelleen samoja virheitä. Jälleen kerran lainaan Einsteinia, joka määritteli hulluuden näin: tekee asioita samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta odottaa eri lopputuloksia. Tätä sopisi miettiä itse kunkin.

PS. Esimerkki suunnitelman falskiudesta on menojen ja tulojen tasapainon laskelmat. Ehdotuksen mukaan 12 €/lippu tuloilla tarvittaisiin puoli miljoonaa kävijää vuodessa. Kun laskee yhteen lyhennykset, korot, ylläpidon ja lisenssimaksut ja jättää huomioimatta vielä kaikki muuttuvat kustannukset (palkat, markkinointi jne.), niin vuosittainen kulu nousee 15-20 M€/vuosi. Tällä logiikalla lippuja pitäisi myydä 1,3 miljoonaa kappaletta per vuosi, että päästäisiin edes nollatulokseen. Se tarkoittaisi, että vuosi vuoden jälkeen joka kymmenennen Helsinkiin tulevan turistin pitäisi käydä museossa. Uskokoon ken haluaa.