Bileet taitaa olla ohi

Nyt sitten vihdoin aletaan herätä todellisuuteen, yksi ja toinen instituutio on ruvennut kannustamaan talouden tehostamiseen ja leikkauksiin. Ja aivan aiheesta. Samalla kaikki sosiaalidemokratian puolustajat ovat heränneet heristelemään nyrkkejään pelottelemalla, että leikkaamalla ja tehostamalla vaarannetaan hyvinvointiyhteiskunnan olemassaolo. Minkä ihmeen hyvinvointiyhteiskunnan?

Miten hyvinvointi ja ihmisten onnellisuus oikein määritellään? Onko onnellisuuden mittari se, että 750.000 suomalaista syö päivittäin melkein 10.000.000 tablettia mielialalääkkeitä ahdistukseen ja masennukseen? Vatsat ovat täynnä, mutta päät sekaisin. Entä se, että ”hyvinvointivaltio” hyysäyksellään ja holhouksellaan riistää ihmisiltä yritteliäisyyden ja onnistumisen riemun, joka kierre pikku hiljaa flegmatisoi ja sulkee heidät pois yhteiskunnasta? Köyhyys kasvaa ja lisääntyy, eikö se hyvinvointivaltiossa pitäisi vähentyä? Tämän systeemin saturaatiopiste saavutettiin jo aikoja sitten. Ei tämä enää mitään hyvinvointia rakenna, vaan kasvattaa vähäosaisilla katkeruutta ja hyväosaisilla pelkoa, joka näkyy saavutetuista eduista hinnalla millä hyvänsä kiinni pitämisenä.

Yksi hyvinvointivaltiomme pääarkkitehdeistakin, Kalevi Sorsa, ilmaisi jo aikanaan kirjassaan olleensa väärässä todeten, että kun valtio ottaa yhä useammalla alueella vastuun kansalaisen elämästä, niin se samalla vapauttaa yksilön sitoutumasta yhteisöönsä, jolloin sekä yksilö että yhteisö menettävät paljon. Hyvinvointivaltio valtio on mennyt jo niin pitkälle, että töitä ei ole enää kannustavaa tehdä. Monilla eniten syrjäytyneillä ja vähäosaisilla se ei myöskään ole enää kannattavaa, kiitos ay-liikkeen ja demareitten keskiluokan hyvinvointia optimoivan politiikan.

Ei valtion johtaminen sen kummempaa ole kuin yrityksenkään. Ihmisiä pitää kannustaa yrittämään ja innostaa onnistumaan. Kun onnistuu, niin innostuu, kun innostuu, niin onnistuu. Jos yrityksen talous- ja hallinto-osasto ovat suurempia kuin tuotanto ja myynti, niin hyvin suurella todennäköisyydellä siinä firmassa ei menestyksellä mässäillä, vai olenko väärässä? Samalla tavalla valtiossa, jos ”hallinto” kuluttaa enemmän rahaa ”myynti” tienaa, niin totta ihmeessä edessä on konkurssi. Se konkurssi tässä nyt pitäisi yrittää välttää ja se ei valitettavasti onnistu kannustamalla ”ahkeria ja tunnollisia virkamiehiä” kuluttamaan rahaa samalla ahkeruudella ja tunnollisuudella, kuin he ovat tähän saakka sitä tehneet… Vai olenko ymmärtänyt jotakin täysin väärin?

Etla ja muut asiaa tuntevat yrittävät epätoivoisesti huutaa ulos tosiasioita, mutta kansanedustajat, jotka sanan varsinaisessa merkityksessään ovat kansan edustajia, eivät vaan puhu mitään. Kansa purnaa, mutta edustajat ovat hiljaa, että tulisivat valituksi uudelleen.  Tai jos joku sanookin jotakin kriittistä, niin se leimataan populismiksi.

No, keväällähän on taas vaalit ja sitä saa, mitä tilaa. Toki tilaajillakin on jotain pielessä: samaan aikaan, kun asiantuntijat yrittävät epätoivoisesti kasvattaa kriisitietoisuutta antamalla omia julistuksiaan yli 10 miljardin säästö- ja tehostamistarpeista, ihmiset ovat luottavaisempia talouteensa kuin koskaan aikaisemmin ja aikovat kuluttaa jouluostoksiin ennätys paljon rahaa. Kyllä suoraselkäisten poliitikkojen pitäisi kantaa vastuunsa kansan tietoisuuden lisäämisestä, miten isoja asioita käytännössä tarkoittaa tarvittavien säästöjen löytäminen. Ainakin se tarkoittaa satavarmasti kuluttajien ostovoiman selkeää heikkenemistä, tehostettiin mistä tahansa. Taitaa olla yhtä vaikeaa kuin 20 vuotta sitten myöntää, että nämä bileet taitaa olla ohi.

Menneen maailman menetelmät

Aikanaan elettiin yhteiskunnassa, jossa työntekijöiden olosuhteissa ja palkkauksessa oli oikeasti parantamisen varaa ja monilla ainoa vaihtoehto oli joko tyytyä epäoikeudenmukaisiin ehtoihin tai lähteä perheineen tien päälle. Tai sitten koota voimansa ja rivinsä isommalla porukalla ja panna hanttiin siihen aikaan olemattomassa kilpailutilanteessa sievoisia voittoja tekeviä yrityksiä vastaan. Monet kokivat tässä tilanteessa itsensä täysin nurkkaan ahdistetuiksi ja päättivät taistella vastaan hinnalla millä hyvänsä. Näin syntyi lakko työtaisteluiden välineeksi.

Tänä päivänä me elämme täysin toisenlaisessa maailmassa. Yrityksissä (kuten Finnair) ammattiliittojen valta tuntuu olevan omistajia vahvempi. Erilaiset sosiaaliturvan rakenteet takaavat jokaiselle palkansaajalle kohtuullisen elämisen turvan. Yritykset kituuttavat henkitoreissaan kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa, jossa meitä vastassa on maita, joissa pääosin työvoimakustannuksista johtuen pystytään tuottamaan samat asiat huomattavasti edullisemmin. Lakkoasetta sen sijaan käytetään kuten 100 vuotta sitten.

Ja ketkä sitä nytkin käyttävät: lentoemännät. Ihmiset, jotka tienaavat keskimäärin 3320 euroa kuukaudessa, tekemällä noin 90 tuntia töitä ja saavat kaupan päälle vielä noin 430 verovapaita päivärahoja. Samaan aikaan, kun Finnair käy kovassa kilpailutilanteessa eloonjäämiskamppailua, jossa on pelissä yrityksen 8.800 ihmisen työpaikat. Voisi arvata, että jos joku muu yhtiö tulee esimerkiksi fuusion kautta pelastamaan Finnairia, niin kaupan ehdot ovat: 1) ei vanhaa henkilökuntaa vanhoilla ehdoilla 2) sama ja 3) sama. Kuinkas sitten suu pannaan - sympatiaa ei ainakaan paljoa heru.

Hulluuden huippu tässäkin lakkoilussa on se, ketä vastaan todellisuudessa lakkoillaan. Loppujen lopuksi suurin kärsijä on tavalliset kansalaiset. Moni on painanut koko pimenevän syksyn kaamoksessa töitä kuin sokea orja unelmoiden joulukuun lomamatkasta. Matkasta joka sitten lässähtääkin, kun lentoemännät pitävät kiinni parfyymin ostosmatkojensa jälkeisistä viiden vuorokauden kauneusunista. Työväenliikkeen nousuaikojen veteraanit olisivat hävenneet silmät päästään, jos olisivat tienneet minkälaisissa taisteluissa lakkoasetta käytetään sata vuotta myöhemmin.

Lapin matkailu on myös kärsinyt monelta osin ratkaisevia tappioita ja koko Suomen uskottavuus matkailumaana kärsii paljon viime talven laukkusekoiluiden ja nyt tämän lakon vuoksi. Me emme ole enää luotettavamaineinen matkailumaa monien turistien silmissä. Me, jotka pidämme eteläeurooppalaisia epäluotettavina ja laiskoina ahkeraan suomalaiseen suorittajakansaan verrattuna. Voi hyvä luoja, koska tästä unesta oikein herätään? Espanjassa vastikään julkistettiin poikkeustila ensimmäistä kertaa Francon vallan jälkeen, että voitiin murtaa lennonjohtajien lakko. Veikkaan, että Suomessa olisi jäänyt sama juttu tekemättä. Tai olisihan pääministeri ja presidentti voineet taas kiukutella toisilleen, kenen pitäisi tehdä ja mitä.

Valitettavasti tämä ei ole ainoa osa-alue, jossa elämme tämän päivän tilanteessa menneen maailman säännöillä. Saavutetuista eduista kiinnipitämisestä on tehty ykkösasia yli kaikkien luokka-, ammatti- ja puoluerajojen. Ja se ei ole ”herrojen tapa”, vaan niistä pitävät kiinni ennen kaikkea yhteiskunnallisen asemansa lisääntymisen kautta elitistyneet ay-liikkeen edustajat. Tuntuu, että olemme kokonaan sulkeneet silmämme todellisuudelta ja tulevaisuudelta. Eilispäivän rahoilla ei kuitenkaan makseta huomispäivän eläkkeitä, jonkun sen kassavirran eläkkeiden maksua varten pitää siinäkin tilanteessa tuottaa. Ja mitään ratkiriemukasta perintöä me emme ole näille maksajille testamenttaamassa.