Aikanaan elettiin yhteiskunnassa, jossa työntekijöiden olosuhteissa ja palkkauksessa oli oikeasti parantamisen varaa ja monilla ainoa vaihtoehto oli joko tyytyä epäoikeudenmukaisiin ehtoihin tai lähteä perheineen tien päälle. Tai sitten koota voimansa ja rivinsä isommalla porukalla ja panna hanttiin siihen aikaan olemattomassa kilpailutilanteessa sievoisia voittoja tekeviä yrityksiä vastaan. Monet kokivat tässä tilanteessa itsensä täysin nurkkaan ahdistetuiksi ja päättivät taistella vastaan hinnalla millä hyvänsä. Näin syntyi lakko työtaisteluiden välineeksi.
Tänä päivänä me elämme täysin toisenlaisessa maailmassa. Yrityksissä (kuten Finnair) ammattiliittojen valta tuntuu olevan omistajia vahvempi. Erilaiset sosiaaliturvan rakenteet takaavat jokaiselle palkansaajalle kohtuullisen elämisen turvan. Yritykset kituuttavat henkitoreissaan kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa, jossa meitä vastassa on maita, joissa pääosin työvoimakustannuksista johtuen pystytään tuottamaan samat asiat huomattavasti edullisemmin. Lakkoasetta sen sijaan käytetään kuten 100 vuotta sitten.
Ja ketkä sitä nytkin käyttävät: lentoemännät. Ihmiset, jotka tienaavat keskimäärin 3320 euroa kuukaudessa, tekemällä noin 90 tuntia töitä ja saavat kaupan päälle vielä noin 430 verovapaita päivärahoja. Samaan aikaan, kun Finnair käy kovassa kilpailutilanteessa eloonjäämiskamppailua, jossa on pelissä yrityksen 8.800 ihmisen työpaikat. Voisi arvata, että jos joku muu yhtiö tulee esimerkiksi fuusion kautta pelastamaan Finnairia, niin kaupan ehdot ovat: 1) ei vanhaa henkilökuntaa vanhoilla ehdoilla 2) sama ja 3) sama. Kuinkas sitten suu pannaan - sympatiaa ei ainakaan paljoa heru.
Hulluuden huippu tässäkin lakkoilussa on se, ketä vastaan todellisuudessa lakkoillaan. Loppujen lopuksi suurin kärsijä on tavalliset kansalaiset. Moni on painanut koko pimenevän syksyn kaamoksessa töitä kuin sokea orja unelmoiden joulukuun lomamatkasta. Matkasta joka sitten lässähtääkin, kun lentoemännät pitävät kiinni parfyymin ostosmatkojensa jälkeisistä viiden vuorokauden kauneusunista. Työväenliikkeen nousuaikojen veteraanit olisivat hävenneet silmät päästään, jos olisivat tienneet minkälaisissa taisteluissa lakkoasetta käytetään sata vuotta myöhemmin.
Lapin matkailu on myös kärsinyt monelta osin ratkaisevia tappioita ja koko Suomen uskottavuus matkailumaana kärsii paljon viime talven laukkusekoiluiden ja nyt tämän lakon vuoksi. Me emme ole enää luotettavamaineinen matkailumaa monien turistien silmissä. Me, jotka pidämme eteläeurooppalaisia epäluotettavina ja laiskoina ahkeraan suomalaiseen suorittajakansaan verrattuna. Voi hyvä luoja, koska tästä unesta oikein herätään? Espanjassa vastikään julkistettiin poikkeustila ensimmäistä kertaa Francon vallan jälkeen, että voitiin murtaa lennonjohtajien lakko. Veikkaan, että Suomessa olisi jäänyt sama juttu tekemättä. Tai olisihan pääministeri ja presidentti voineet taas kiukutella toisilleen, kenen pitäisi tehdä ja mitä.
Valitettavasti tämä ei ole ainoa osa-alue, jossa elämme tämän päivän tilanteessa menneen maailman säännöillä. Saavutetuista eduista kiinnipitämisestä on tehty ykkösasia yli kaikkien luokka-, ammatti- ja puoluerajojen. Ja se ei ole ”herrojen tapa”, vaan niistä pitävät kiinni ennen kaikkea yhteiskunnallisen asemansa lisääntymisen kautta elitistyneet ay-liikkeen edustajat. Tuntuu, että olemme kokonaan sulkeneet silmämme todellisuudelta ja tulevaisuudelta. Eilispäivän rahoilla ei kuitenkaan makseta huomispäivän eläkkeitä, jonkun sen kassavirran eläkkeiden maksua varten pitää siinäkin tilanteessa tuottaa. Ja mitään ratkiriemukasta perintöä me emme ole näille maksajille testamenttaamassa.
Ehkä parasta tässä näytelmässä on se, että me kaikki yhdessä omistetaan tuota kansallista sinivalkoista kaikkien palvomaa lentoyhtiötä. Eduista tietenkin pidetään kiinni, se on ihmisen luonto, mutta ehkä meidän olisi aika sijoitaa rahamme jonnekin muualle turvaamaan niitä tulevaisuuden eläkkeitä ja jättää yhtiöiden sisäinen rahanjako tätä kautta markkinoiden päätettäväksi.
VastaaPoista