maanantai 19. maaliskuuta 2012

Sosiaalisen median voima

Tänä päivänä ja nykyisessä maailmassa yksi yritysjohdon suurimpia virheitä on pitää olemassa olevia suhteita itsestäänselvyytenä: asiakassuhteita, kumppanisuhteita, työsuhteita jne. Totuus on kuitenkin, että joka hetki ja joka puolella kaikki suhteesi kyseenalaistetaan koko ajan. Pienikin kumppanisi epäluottamuksen hetki saattaa olla ratkaiseva isku suhteellenne.

Suhde perustuu luottamukseen. Menneessä maailmassa luottamuksen rakentaminen oli hidasta, mutta niin oli menettäminen. Nykyisessä maailmassa rakentaminen on edelleen hidasta, mutta menettäminen voi tapahtua hetkessä. Kun ennen kävi kerran kuukaudessa kirkonkylällä, niin niillä reissuilla oli epätodennäköistä törmätä siihen toiseen kauppiaaseen, jonka luona ei ollut tapana käydä. Tänä päivänä kotona, kun istut sohvalle ja avaat läppärin, niin tuhannet kilpailevat kauppiaat ovat klikkauksen päässä tarjolla.

Yritysjohto ei myöskään yhtä lailla ymmärrä, että vanhan hitaan maailman toimintatavat eivät päde nykyisessä maailmassa. Massiivisten, yksisuuntaisten ja hidasliikkeisten operaatioiden aika on ohi. Suhteiden (luottamuksen) rakentaminen ja ylläpitäminen tapahtuu pienissä vuorovaikutustilanteissa. Kun niitä syntyy satoja ja tuhansia, alkaa syntyä todellinen vaikuttava voima. Mitä enemmän viesti syntyy muuten kuin yrityksen maksetun viestinnän kautta, sitä paremmin sitä uskotaan ja suurempi vaikutus sillä on.

Sosiaalinen media on vaikutukseltaan hypervoimakas ja nopea verrattuna vanhanajan kirkonkylän Matkahuollon baariin: verkkaisiin keskusteluihin höyrymakkaran tuoksussa ja rapakaljapullojen kilistessä, mitä tunnelmaa keski-ikäistynyt yritysjohto vieläkin nostalgisesti muistelee.

Sosiaalisen median aliarvioiminen lähtee jo sen nimeen liittyvästä perusvirheestä: se ei ole media. Eikä se ole mikään tekninen alusta. Se on valtava kulttuurillinen muutos, joka käyttää suurinta tähän mennessä nähtyä alustaa, internettiä. Sillä pakotetaan Pohjois-Afrikan diktaattoreita eroamaan ja sillä johdetaan koko maailmaa pelottavia terroristijärjestöjä. Ja samaa aikaan suomalainen yritysjohtaja väittää kirkkain silmin, että ”sillä ei tule olemaan vaikutusta meidän menestykseemme”.

Tulevaisuuden yritys tulee olemaan yhtä hyvä, kuin mitä sen sosiaalisen verkoston ymmärrys ja sen hyödyntämisen osaaminen on. Silti yrityksien (yhtä tavalla koko pörssimaailman) strateginen ajattelu perustuu yhä vanhan teknologian ja tuotelähtöisen markkinointiajattelun maailmaan. Hitaisiin ja massiivisiin operaatioihin. Maailmassa, jossa merkittävin kilpailuetu tulee olemaan nopeus. Toiseksi merkittävin asiakaspalvelu ja ihmisten välinen kanssakäyminen.

Itse asiassa sosiaalinen media pakottaa yritysjohtajat palaamaan muutenkin kuin nostalgiassa sinne 60-luvun kirkonkylän Matkahuollon naapuriin, ajattelemaan niin kuin paikallinen tuttu kauppias, jolla on persoonallisuus, sydän ja sielu. Joka oikeasti osoittaa todellista välittämistä asiakkailleen ja käy heidän kanssaan aitoja keskusteluita. Sosiaalisen median vallankumous ei ole teknologinen, vaan se on sosiaalinen. Se on arkijärkisyyden ja kaupallisen oikeudenmukaisuuden riemuvoitto, missä vastuu ei ole kuulijalla vaan kertojalla. Ja missä asiakas on jälleen asiakas.

1 kommentti:

  1. Asia on selvä asia kansainvälisessä politiikassa. Esimerkkisi arabi keväästä on osuva. Valtaapitävät vaihtuivat ja uusi todellisuus avautui. Ei ollut uusia kalifeita kalifin paikalle. Oli poliittinen tyhjyys, eikä kokemusta tai halua demokratian kehittämiselle. Vanhat jyräävät tuoreet voimat. Valtaa halutaan ja siitä halutaan pitää kiinni, eli sitä ei haluta menettää vapaissa vaaleissa. Toisaalta kovia kokenut kansa ei ehkä halua ottaa riskiä poliittisesta kokeilusta, vaan turvautuu vanhaan ja turvalliseksi koettuun. Sosiaalinen media on kuitenkin vain väline. Sen taustalle tarvitaan toimiva kansanliike tai jokin liikkeelle paneva voima, joka laittaa voimat liikkeelle. Liike-elämässä se on sitä, että suuret ketjut ostavat pieniä, paikallisia tuotemerkkejä ja ketjuja, jotka jatkavat omilla nimillään paikallisilla markkinoilla. Antaen asiakkaalle, kuluttajalla vaikutelman paikallisuudesta ja pienuudesta. Laittaen todellisen kansainvälisen omistajan taustalle vaikuttamaan. Kaiken ei tarvitse näkyä julkisuuteen. Mielikuva on tärkein.

    VastaaPoista

Instructions