Nyt kun me kaikki joukolla kirmaamme vaaliuurnille täyttämään kansalaisvelvollisuutemme, on hyvä palauttaa mieliin muutamia kansanedustajille tärkeitä ominaisuuksia. Ihan vaan valinnan helpottamiseksi.
Edustaminen. Kansanedustajankin ominaisuudet voisi jakaa niin kuin monen muunkin asian perus- ja lisävarusteisiin. Kansanläheisemmin vähän niin kuin auto. Tai huoltoasema: nykyään täyden palvelun maantiekeitaassa on kattava valikoima jalkaraspeja, mutta siellä ei saa huollettua autoa ja 300 hengen ravintolan nurkalla on yksi bensapumppu, johon on sadan metrin jono. Lisävarusteet ovat ryöstäneet vallan perusvarusteilta. Eipä nimikään ole enää huoltoasema, vaan liikenneasema.
Pitäisikö kansanedustajankin titteli muuttaa samalla tavalla? Perusasioita, kuten rehellisyys, vastuullisuus, ei koeta enää tärkeiksi, vaan tilalle on tullut lisävarusteet kuten säätäminen ja opportunismi. Miten olisi pelkkä edustaja? Se kuvaisi paremmin nykypäivän menoa: voisi edustaa ohimosuonet pullollaan 24/7. Mikäs sen mukavampaa olisi. Voisi edustaa ravintolassa ja ulkomaanmatkoilla. Ja myös vaikka valiokuntatyössä, sielläkin titteli edustaja kuvaisi paljon paremmin nykyistä työtä kuin vanhakantainen titteli kansanedustaja. Sitä vaan ”niinku edustais” hiki päässä päivästä toiseen tekemättä mitään konkreettista tai ottamatta kantaa koskaan mihinkään. Vai olisiko kaiken perusta kuitenkin ymmärtää, miksi minut valittiin kansanedustajaksi? Minut valittiin edustamaan kansan mielipiteitä.
Muisti. Kun on sisäistänyt tehtävänsä, hyvä (tai edes kohtalainen) muisti on myös tärkeä asia. Että muistaa, mitä on luvannut. Yksi erittäin kätevä apuväline tähän on koulusta tuttu keino kirjoittaa se vaikka kämmeneensä. ”Olen täällä, koska lupasin alentaa veroja”. Kun tiukassa neuvottelutilanteessa sitten joutuu ottamaan kantaa ja mielipiteen perusteella on luvassa paikka valtiovarainvaliokunnassa, voi vilkaista kämmeneensä ja tarkistaa, mitä tuli luvattua. Kun lupauksistaan ja lunttaamisesta huolimatta kannattaa muiden tavoin verojen korottamista, että pääsisi valiokuntaan ja äiti voisi vihdoinkin olla ylpeä pojastaan, niin tullaankin sitten jo seuraavaan ominaisuuteen.
Rehellisyys. Poliitikon rehellisyyttä on vaikeaa määritellä, koska siitä ei ole olemassa kovin paljoa käytännön kokemusta. Me huudamme nyrkit pystyssä liito-oravien ja kuuttien kannan säilymisen puolesta, joita molempia Suomessa jäljellä vielä satoja yksilöitä, kun taas rehelliset poliitikot on laskettavissa yhden käden sormilla. Niitähän näissäkin vaaleissa pitäisi suojella. Tosiasia on ikävä kyllä se, että rehellisen ehdokkaan on vaikea päästä eduskuntaan. Annetaan lisää –ehdokas menestyy paremmin kuin otetaan pois –ehdokas riippumatta asioiden todellisesta tilasta. Mutta tämä kohta voidaan kuitata tällä, koska empiirisen tiedon perusteella tällä ominaisuudella ei ole juurikaan merkitystä. Kansanedustaja voi tehdä melkein mitä tahansa joutumatta siitä vastuuseen ja onhan se nähty, että kansa kuitenkin äänestää saman edustajan uudelleen edelliskauden pölvästelyistä huolimatta.
Mieltä oleminen. Mieltä olemisen osaaminen on parlamentarismin pitkän historian valossa yksi vaikeimpia taitoja. Se on huomattu näissäkin vaalikeskusteluissa. On aivan ylivoimaisen vaikeaa esimerkiksi vastata kysymykseen yhdellä sanalla kyllä tai ei. Tätä voisi avittaa vaikka järjestämällä kursseja uusille ehdokkaille. Eduskuntatalon nurkalla oleva Aalto Yliopiston avoin korkeakoulu voisi järjestää Mieltä olemisen -kursseja. Siellä uusia ehdokkaita opetettaisiin konkreettisesti ilmaisemaan oma mielipiteensä ja päättämään asioista. Vähän niin kuin sosiaalisesti syrjäytyneiden uudelleen yhteiskuntaan valmentamisessa opetetaan tekemään yksinkertaisia valintoja. Oppisi esimerkiksi vastamaan kysymykseen ”pitääkö ensi kaudella toteuttaa leikkauksia kuntasektorilla” valitsemalla joko kyllä tai ei. Eikös se olisikin pieni askel poliitikolle, mutta suuri demokratialle?
Asiantuntevuus. Eihän se mitään haittaisikaan, jos vielä sattuisi osaamaan asiansa. Esimerkiksi matematiikan osaaminen olisi kansanedustajalle hyvin hyödyllinen taito. Nykyisten puolueiden puheenjohtajien vaalidebatissa näkyy selvästi, että esimerkiksi 80-luvulla matematiikka on ollut peruskoulussa valinnainen aine kosmetiikan kanssa (lukuun ottamatta Soinia, joka on piristävä poikkeus 70-luvulta). On syntynyt ihan uusi matematiikan laji, poliittinen aritmetiikka, jossa ei ole merkitystä sillä, mitä luvut oikeasti ovat, vaan sillä miltä ne kuulostavat tai näyttävät. Viisi kertaa kuusi on viisikymmentäkuusi, ei enää 30.
Nil est dictu facilius - mikään ei ole helpompaa kuin sanominen. Paitsi äänestämällä vaikuttaminen. Mennään joukolla äänestämään tehtävänsä merkityksen sisäistäneitä rehellisiä ehdokkaita, joilla on osaamista ja selkärankaa hoitaa työnsä Suomen kansan edustajina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti