Kun istuskelin murkkuna aikaa tappamassa Esson baarissa, sinne tapasi lauantaiöisin tulla paikallinen yrittäjä yöpalalle. Tämä kovia bisneksissään kokenut, rujonnäköinen ja roteva jässikkä oli aina tuhannen päissään ja riitaisalla tuulella. Kun hän astui ovesta sisään, hän huusi ensimmäisenä: ”jos joku sanoo, että olen epäonnistunut, niin tapan”. Rumaksikin sai sanoa, mutta ei epäonnistuneeksi. Siihen taisi kiteytyä koko suomalaisen yrittäjän sielunmaisema: epäonnistua ei saa.
Me elämme Kekkoslovakian ajan perinnön varjossa tasapäistämisen ja suvaitsemattomuuden kulttuurissa. Joukosta ei saa erottua ja epäonnistumista pidetään heikkouden merkkinä. Epäonnistua ei saisi, mutta epäonnistumista odotetaan. Ja menestyä saa vain jos on valmis jakamaan menestyksensä muiden kanssa. Tulonsiirto on päivän muotisana.
Epäonnistuminen on kuitenkin aivan väistämätöntä, jos oikeasti meinaa saada jotakin aikaiseksi. Ei voi onnistua, ellei ole valmis koskaan epäonnistumaan. Se kasvattaa kokemusta ja pakottaa etsimään uusia näkökulmia asioihin. Epäonnistuminen myös kasvattaa uskallusta ja rohkeutta ottaa uusia riskejä. Esimerkiksi Nasa ei hyväksy ohjelmiinsa astronautteja, joilla ei ole takanaan epäonnistumisia.
Vastikään Suomessa vierailulla ollut raskaan sarjan kasvuyrittäjä Steve Blank neuvoi suomalaisia: ”suomalaisten olisi alettava juhlia riskinottajia”. Hän jatkoi: ”jos ajatellaan, että ei ole poikkeusyksilöitä, vaan kaikki ovat saman arvoisia, ei silloin ymmärretä yrittäjyyttä”. Yrittäjyys ja varsinkin kasvuyrittäjyys on poikkeusyksilöiden poikkeuksellisia tekoja. Niitä ei synny tekemällä asioita samalla kaikkien hyväksymällä tavalla niin kuin aina on tehty. Ja kun tekee asioita uudella tavalla, lopputulos on jonkinasteinen riski. Siinä saattaa epäonnistua.
Yrittäjyys, luovuus ja innovatiivisuus ovat tämän päivän ”muotiasioita”, joita peräänkuulutetaan juhlapuheissa ja korostetaan yritysten arvolupauksissa. Käytännön teot vaan ovat kovin vähissä. Arvostus ja palkitseminen suosivat edelleen joustavuutta, sopeutumista ja konservatiivista suorittamista.
Konservatiivisella suorittamisella pärjäsi Neuvostoliiton bilateraalikaupan byrokratiassa ja vielä Nokian imussa alihankkijaverkoston jakelulogistiikassakin, mutta pärjääminen 2010-luvun globaalissa kilpailussa vaatii sata kertaa räväkämpää tekemistä. Ja kymmenen kertaa räväkämmän kasvuympäristön. Häpeän pelon kulttuurissa syntyneillä umpimielisillä impivaaralaisilla innovaatioilla ei rakenneta tulevaisuuden menestystarinoita.
Steve muuten jatkoi puheessaan, että heillä 'laaksossa' tätä epäonnistumista kutsutaan kokemukseksi. Aikamoinen aseenteellinen ero sinunkin viittaamasi kulttuuriin, jolla me niin usein käsittelemme epäonnistumista. Paradoksi innovaatioissa on se, että ei niitä voi etukäteen päättää tekevänsä. Mitä tämä kertoo myös meidän uudesta korkekoulustamme, jota myös innovaatioyliopistoksi kutsuttiin. Oma vastineeni tähän on meidän virheiden koulu. En tiedä onnistutaanko, mutta ainakin kannustetaan riskin kokemukseen.
VastaaPoista