Taas on maanantaiaamu ja Länsiväylän ruuhkassa istuu saksalaisvalmisteisissa henkilöautoissaan lukuisa määrä suomalaisia yritysjohtajia ajatellen tulevan viikon haasteita. Valitettavan monella koko viikon työ jääkin ajattelun tasolle. Onneksi sentään konsulttien oppien mukaisesti kaikki vaivat parantavan positiivisen ajattelun tasolle, silloin ainakin itsellä on mukavaa. Tekijöitä istuu yhä harvemmassa autossa. Vaikka vain tekemällä tapahtuu ja vain tapahtumalla syntyy tuloksia. Varsinkin ajassa ja olosuhteissa, joita kohti olemme menossa.
Johtamista on uudelleen ruvettu pitämään asemana, kun se pitäisi olla vaativa ja vastuullinen ammatti. Sen lisäksi tämän päivän johtaja on kalenterinsa vanki. Aika ei riitä strategisen tason kaupalliseen tekemiseen eikä jalkautumiseen alaisten pariin. Kahteen johtajan tärkeimpään tehtävään. Menestyksen mittareiksi ovat nousseet kiire ja palaverien määrä.
Johtajien vähä aika riittää alaisten kanssa kommunikointia paremmin sidosryhmien ja muiden yritysjohtajien kanssa kaveeraamiseen. Tosiasiassa se aika hyödyttää ensisijaisesti vain johtajia itseään, ei niinkään yritystä. Esimerkkinä nyt vaikka paljon puhuttu golf; siellä solmitut suhteet sataa pääosin omaan laariin, ei niillä henkilöstön hyvinvointi parane. Jos johtaja koko ajan tapaa organisaation ulkopuolisia sidosryhmiä yksin, eikä hänellä ole aikaa kommunikoida henkilöstön kanssa, niin millä tavalla niistä tilanteista syntyvät asiat siirtyvät käytännön tekemiseksi ja koko organisaation hyödyksi?
Italialainen tutkijaryhmä selvitteli äskettäin faktojen avulla, mitä hyötyä tai haittaa yritykselle on johdon kontakteista organisaation ulkopuolisten kanssa. Tulokset olivat mielenkiintoisia ja aivan erityisesti siinä nousi esiin, että mitä enemmän johtaja keskittyi alaisiinsa, sitä parempi oli yrityksen tuottavuus ja kannattavuus. Ei pitäisi olla yllättävää? Kuitenkin suurella osalla tämän päivän johtajista, pk-yrityksistä huippupolitiikkaan, oman brändin rakentaminen menee kirkkaasti organisaation etujen edelle. Ei taida olla ohjaus ja mittarit ihan ajan tasalla.
Eräs yli 15 vuotta New Yorkissa yritysjohdossa ja asiantuntijatehtävissä työskennellyt 40-kymppinen suomalainen työskenteli äskettäin vuoden verran Suomessa. Hän oli täysin hämmästynyt suomalaisen yritysjohdon tasosta. Hänen mukaansa suuri osa ei selviäisi lainkaan vastaavissa tehtävissä Wall Streetin kulmilla. Suurimpia eroja hänen mukaansa ovat kaupallisuus, intensiteetti ja tekemisen syke. Käytännössä se, että elää organisaationsa mukana, ottaa vastuuta, tekee päätöksiä jne... eli paljon puttaamista tylsempi ja hankalampi tekeminen.
Jos johtaja ei meinaa pärjätä, yritykseen palkataan konsultti. Samanlainen kaveri, joka pitää sosiaalisista uraa edistävistä harrastuksista ja jonka kalenteri on yhtä täynnä kuin johtajalla itsellään. Jokainen ymmärtää, että eivät asiat yhdessä golfaamalla parane. Jos Marskilla oli komentaja, joka viihtyi paremmin upseerikerholla kuin taisteluissa, ei hän sellaisen komentaja avuksi lähettänyt konjakkiin ja sikareihin persoa kabinettileijonaa, vaan taisteluissa kannuksensa ansainneen adjutantin.
Meillä on historiassa paljon esimerkkejä siitä, miten olemme pärjänneet nimenomaan tekijöinä. Historiassamme on ollut lukuisia suuria johtajia, vastuunottajia ja valtiomiehiä. Katsomme edelleen ihaillen ja arvostaen Tuntemattoman Koskelaa, joka on edestä johtamisen ikoni. Mihin nämä kaikki asiat ja ihanteet ovat kadonneet käytännön elämästämme?
Miksi meidän ihannointimme ja arvostuksemme kohdistuvat yltiöoptimistiseen sosiaaliseen pseudojohtamiseen, kun muutoksen johtaminen on aina vaikeiden ratkaisujen tekemistä, vastuunottoa ja välittämistä? Ja me elämme jatkuvassa muutoksessa. Totta kai kaiken johtamisen pitää olla positiivista ja sosiaalista, mutta työnä se on sen verran haasteellista ja raadollisen raskasta, että jos haluaa pelkästään unelmia ja toimistohommia, niin silloin kannattaa kävellä rintaman ohi ja mennä suoraan upseerikerholle.
PS. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kirjoittaja itsekin pitää kovasti golfista. Siinä saa mukavasti liikuntaa ja peli rentouttaa stressaantunutta mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti