Hyvinvointiyhteiskunnan perintö

Suuret ikäluokat ovat luvanneet itselleen suuret eläkkeet. Se on hieno sopimus, jonka he ovat tehneet itsensä ja nuorempiensa puolesta, jälkimmäisiltä kyselemättä. Eipä sillä, etteikö työnsä tehneet ihmiset ansaitsisi eläkettään, mutta kysymys kuuluukin ansaitsevatko he paremman eläkkeen kuin heidän eläkkeensä maksun rahoittavat tulevat sukupolvet?

Kun aiemmat sukupolvet ovat aina jättäneet lapsilleen enemmän hyvinvointia kuin ovat itse saaneet, suurten ikäluokkien jälkeiset sukupolvet näyttävätkin joutuvan maksumiehiksi.

Suuret ikäluokat ovat maksaneet vanhemmilleen vaatimattomia eläkkeitä, kun samalla työikäisten lukumääräinen suhde eläkeläisiin on ollut paljon suotuisempi johtuen alhaisemmasta eliniästä ja poikkeuksellisen suuresta ikäluokasta maksamassa. Taloudessa on ollut myös vuosikymmenien mittainen ennätyksellisen kasvun kausi ja Suomi on saanut elää herran kukkarossa kaukaisessa pohjolassa äiti Neuvostoliiton sponsoroimana. Elämä on ollut oikeasti edeltäneiden sukupolvien elämään verrattuna leppoisaa. Tällä hetkellä näyttää, että se oli myös tuleviin sukupolviin verrattuna leppoisaa.

Sen lisäksi, kun suuret ikäluokat ovat olleet itse päättämässä omista eläkkeistään, he ja ovat myös määränneet ne korkeammiksi, kuin ovat itse maksaneet omien vanhempiensa ikäpolvelle. Nyt he sitten ovat ovat vaatimassa, että tulevat ikäluokat maksavat heille korkeampaa eläkettä, kuin mitä aikanaan tulevat itse saamaan. Onko tämä oikeudenmukaista?

Eläkkeiden maksun aritmetiikka on hyvin brutaalia. Eläkejärjestelmä toimii niin, että ihminen säästää omasta eläkkeestään neljänneksen itse, kolme neljännestä taas peritään nyt töissä käyvien maksamista eläkemaksuista. Eläkettä ei siis ansaita, vaan se annetaan. Suuret ikäluokat ovat siis ”säästäneet” ainoastaan ¼ eläkkeestään, kun kasvavan talouden tuloja on matkan varrella sumeilematta tuhlattu uusiin etuisuuksiin. Loppu ¾ maksetaan tulevien sukupolvien ansainnan kassavirrasta.

Tilastokeskuksen tekemien väestöennusteiden mukaan työikäisten määrä ei Suomessa juurikaan muutu vuoteen 2060 mennessä samaan aikaan, kun taas eläkeläisten määrä kaksinkertaistuu. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkemaksut tulevat nousemaan virallisten ennusteiden mukaan ainakin 30 prosenttiin palkasta. Tämän yli 30%:n nousun maksavat työntekijät ja työnantajat yhdessä, joka tietää toraa nousun kustannusten jakamisesta. Samaan aikaan kun työntekijöiden omakin maksuosuus kasvaa, he haluavat myös lisää palkkaa. Se taas ajaa yrityksiä entistä ahtaammalle samalla kun pitäisi luoda enemmän uusia työpaikkoja.

Valitettavasti tuokin ennuste lienee aivan liian optimistinen niin kuin koko eläkejärjestelmän matemaattinen pohdinta. Eläkkeiden maksukyvyn laskelmat perustuvat toteutuneeseen menneiden vuosikymmenien voimakkaaseen kasvukehitykseen, joka tarkoittaa että seuraavankin 30 vuoden aikana BKT:n pitäisi uudelleen kaksinkertaistua, että selviämme eläkkeiden maksuvelvoitteistamme. Samaan aikaan kun huoltosuhde heikkenee ja maailman talouteen ennustetaan pitkää hitaan kasvun aikaa?

Tilannetta ei yhtään helpota se, että moni alla kolmikymppinen tekee jo nyt töitä epävarmemmissa olosuhteissa kuin vanhempansa: pätkätöitä 50-60 tuntia viikossa ilman ylityökorvauksia ja säännöllisiä lomia. Ammattiyhdistysliikettä ei kiinnosta uusien sukupolvien modernit ongelmat, vaan ne keskittyvät liikkeessä valtaa pitävän kohtapuoliin eläköityvän keskiluokan etujen turvaamisen 70-luvun metodeilla. Taloustilanne on synkkä ja maailmantalouden päällä roikkuvat synkät pilvet. Työelämän tulevaisuus näyttää oikeasti paljon haastavammalta kuin muutama vuosikymmen sitten.

Tosiasia lienee se, että Suomessa (kuten muissakin länsimaissa) hyvinvointivaltion aikana päätettyjen eläke-etujen maksamiseen ei tulevaisuudessa yksinkertaisesti ole resursseja. Asiaa olisi pitänyt ajatella aiemmin, vaikka eipä siitä puhuta vielä nytkään. Aihe on niin arka ja siinä piilee sellainen pommi, että kukaan nykyinen oman uransa rakentamiseen keskittyvä poliitikko ei yksinkertaisesti uskalla nostaa kissaa pöydälle, kun eläkeläisten ja suurien ikäluokkien osuus äänestäjistä on yli puolet.

Jos asiaa tarkastelee viileän matemaattisen objektiivisesti ja järjestelmästä haluaisi tehdä oikeudenmukaisemman, niin suurten ikäluokkien edustajien eläkeikää pitäisi nostaa välittömästi ja muita enemmän. Tämä siis lienee poliittisesti mahdotonta. Jotakin kuitenkin pitää tehdä. Vaarana on sekin, että globaalin maailman oikeudenmukaisuuden markkinatalous hoitaa asiat virkamiesten puolesta ja uudet sukupolvet äänestävät (monet) elämänsä ensimmäisen kerran – tällä kertaa jaloillaan.