Meidän tulevaisuutemme lapsilisistä eläkkeisiin on rakennettu tasaisen kasvun odotuksen pohjalle. Kasvu on hyvinvointiyhteiskuntamme olemassaolon polttoaine, jota ilman se ei nykyisellä rakenteellaan toimi. Kasvun välttämätön edellytys on uusien työpaikkojen syntyminen. Perinteisten teollisuudenalojen yskiessä pahanpäiväisesti, toivo uusista työpaikoista on uusien toimialojen ja uusien yrityksien kontolla. Tarvitaan uutta yrittäjyyttä ja uusia innovaatioita, kykyä tehdä asioita uudella tavalla tai toisin.
Hallituksen tavoitteena on luoda edellytykset vähintään 100 000 uudelle työpaikalle vaalikauden aikana. Tässä tarkoituksessa sen pääkeinona on valtiovarainministerin mukaan työmarkkinaosapuolten kanssa tehtävä laaja-alainen ja syvällinen yhteistyö. Eli 70-luvun metodit 2010-luvun maailmassa. Perinteisen teollisuuden kilpailukyvyn rapautuessa tulopoliittisiin ratkaisuihin perustuva uusien työpaikkojen luominen on puhtaasti nostalginen päiväuni; sillä ei työpaikkojen luomisen edellytyksiä paranneta. Korkeintaan hidastetaan suuryrityksien työpaikkojen siirtymistä Suomen rajojen ulkopuolelle.
Uudet kasvua tuovat työllistämismahdollisuudet ovat yrityksissä ja toimialoilla, joissa kolmikantaohjelmien sisällöillä tai julkisen sektorin ohjelmahankkeilla ei ole mitään arvoa jokapäiväisessä elämässä. Ne ovat kaukaisia ja monimutkaisia byrokratian ajan jäänteitä, jotka eivät tuota mitään lisäarvoa kansainvälisessä kilpailuympäristössä pärjäämiseen.
Suomessa innovaatioiden ja uuden yrittäjyyden tukeminen on prosessin alkupäässä kansainvälisestikin verrattuna kilpailukykyistä, mutta kaupallistamista lähestyttäessä systeemi lakkaa toimimasta. Suomesta puuttuu markkinalähtöinen yrittäjyyden ja työllistämisen tukeminen. Yritykset ovat erilaisten välittäjäorganisaatioiden virkamiestoiminnan armoilla, jonka toiminnan vaikutuksesta menestykseen ei ole tietoa eikä näyttöä.
Koko innovaatioinfrastruktuuri on lähes täysin julkistoimijoiden hallussa, jonka vuoksi käytännön toimenpiteet jäävät julkisen sektorin instituutioiden työryhmäraporttien tasolle. Esimerkkinä Sitran vuonna 2005 julkaisema ”Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi” kehitysohjelmaraportti, joka sinällään on oikeaa asiaa, mutta jonka sisältö ei ole jalkautunut käytännön elämään. Miksi?
Ministeriöt teettivät 2009 kuudella ulkomaalaisella ja kuudella suomalaisella professorilla arvion Suomen innovaatiojärjestelmästä. Tulos oli tyrmäävä: ”Suomi on itsetyytyväinen, sisäsiittoinen maa”. Arviointiryhmä sai päänsäryn, kun se yritti ottaa selvää innovaatiojärjestelmämme toimijoista ja tukimuodoista. Toimijoita oli satoja ja tukimuotoja tuhansia. Eri toimijat toimivat päällekkäin. Voimavarat olivat hajallaan. Tukien saaminen oli monimutkaista. Mikään ei ole muuttunut tämän jälkeen, eikä mitään muutoksia ole kirjattu tulevaankaan hallitusohjelmaan.
Toivottavasti uusi hallitus herää ja ymmärtää, että tämän päivän liike-elämän MM-kisoissa ei pärjätä 70-luvun tuloksilla. Voittajaksi ei myöskään valmentauduta valtion avustuksella metsissä vapaa-aikana juoksentelemalla, kun maailman huiput ovat kokopäivätoimisia yksityisen sektorin sponsoroimia ammattilaisia. Kansainvälisessä kilpailussa menestyminen on rohkeutta vaativaa, kovaa ja ennakkoluulotonta työtä, joka menestyäkseen tarvitsi samanlaista tukea. Ei hampaatonta hyminää kolmikantayhteistyön merkityksestä, vaan konkreettisia toimenpiteitä ja markkinalähtöistä ohjaamista reaalimaailmasta irtautuneen virkamieskunnan komiteahankkeiden sijasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti